Tulot & menot: joulukuu 2018

Hieman ristiriitaisissa tunnelmissa olen joulukuun tulojen ja menojen kanssa. Palkkaa tuli normaalia vähemmän, koska pidin työhaastatteluiden yms. takia palkattomia vapaita. Veronpalautukset menivät lähes kaikki suoraan hätävaratilille, niin kuin olin suunnitellut. Eläkevakuutusyhtiöstä tuli jonkinlainen hyvitys, kun olen joutunut tänä vuonna kyseisiä palveluita käyttämään. Vähän jäi mysteeriksi, miksi he maksoivat minulle tuon summan, mutta en valita! Ehkä ensi kuussa tulee takaisinperintä, kuka ties. Veronpalautukset kyllä pelastivat tämän kuukauden.

Kuukausittaisissa menoissa ei ollut yllätyksiä. Positiivista oli ruokalasku, joka jäi 200 euroon. Kiitos siitä käteishaasteen ja sen, että vietin joulun pyhäpäivät vanhemmilla. Ennen kuin kukaan ehtii kommentoida, niin en ole sitä tyyppiä, joka menee vanhemmille lusmuamaan ja syömään jääkapin tyhjäksi. Meillä on kotona sellainen "sanaton sääntö", että kun osallistun kotitöihin joulun aikaan, niin olen ruokapalkalla. Plus oli tietenkin mukava viettää joulu perheen kanssa (eikä yksin), koska omaa perhettä minulla ei ole. :)

Kertaluontoisiin menoihin olisin voinut itse vaikuttaa paljon enemmän! Esimerkiksi nuo tietokonepelit olivat aivan turhia ostoksia (Steamin joulualennukset ovat jokavuotinen sudenkuoppani). Noh, vastaavasti lomalla on tullut sitten pelattua tietokoneella, enkä ole juossut ollenkaan alennusmyynneissä. Rahaa säästyy! Lunastin kaapelimodeemiboksin Elisalta pois, joten siitä tuli yksi 50€ lisää kuluihin. Jotenkin silti tuntuu osa niin turhalta rahan menolta tuossa kategoriassa...

Säästöihin meni ihan kivasti joulukuussakin, kaikesta huolimatta. Suurin siivu oli tuo mainitsemani veronpalautus hätävaratilille. Tosin voi olla, että sitä tiliä joutuu jo tammikuussa käyttämään. Vaikka tulos oli plussan puolella niin minulla on mennyt nyt tammikuun ensimmäisinä päivinä jo yli 1000€ vuokraan ja bussikorttiin. Tilillä on tällä hetkellä 336,58€, jolla pitäisi pärjätä päivään 10.1. asti. Silloin tulee lopputilini, huimat 800€. Uuden työpaikan palkanmaksupäivän unohdin kysyä, mutta turha odottaa sitä ennen helmikuuta. Siksi siis on vähän ristiriitaiset tunnelmat joulukuusta...

Joulukuu 2018


Tulot
Palkkatulo 1 520,13 €
Veronpalautus 1 343,65 €
Hyvityskorko 0,16 €
Eläk. Vakuutus hyvitys 209,88 €
Tulot yhteensä 3 073,82 €


Kuukausittaiset menot
Vuokra 548,57 €
Ruoka/taloustarvikkeet 200,00 €
Netflix 10,99 €
Wolfram Alpha 7,50 €
Puhelimen osamaksu, puhelinlasku, nettilasku 85,29 €
Asunnon vakuutus 32,90 €
Opintolaina 100,00 €


Kertaluontoiset kulut
Koulukirjat 69,79 €
Modeemin lunastus 50,00 €
Tietokonepelit 34,99 €
Lääkkeet 23,49 €
Ravintola 12,90 €
Korko/lyhennys 5,80 €
Bussiliput 20,00 €


Säästö ja sijoittaminen
Säästöön 7,00 €
Hätävaratilille 1 078,99 €
Superrahasto 154,00 €
ASP-säästäminen 150,00 €
Menot yhteensä 2 592,21 €


Tulos 481,61 €

Kommentit